Talent Managerit avaavat ovia kansainvälisille osaajille

Talent Managerit markkinoivat Suomea houkuttelevana kohteena kansainvälisille osaajille, etsivät luotettavia rekrytointikumppaneita kohdemaista sekä tarjoavat yrityksille neuvontapalveluita ja apua yritysbrändin vahvistamiseen.

Business Finlandin ja KEHA-keskuksen pyörittämällä Work in Finland -yksiköllä on useita palveluita Suomessa ja ulkomailla, jotka edistävät kansainvälisiä rekrytointeja sekä tukevat suomalaisia yrityksiä niissä. Yksi palveluista on Talent Manager -kohdemaatyö. Sen tavoite on tehdä Suomesta houkutteleva markkina kansainvälisille huippuosaajille. Talent Managerien työtä on pilotoitu nyt noin vuoden ajan, jonka aikana on palveltu noin sataa yritystä.

– Yhteistyö yritysten kanssa on hyvin monitasoista. Osa yrityksistä on jo matkustanut vierailuille kohdemaihin, ja niille on etsitty uusia rekrytointikumppaneita. Toisten yritysten kanssa puolestaan on käyty vasta alkuvaiheen keskusteluja ja jaettu tietoa kohdemaiden markkinoista, Work in Finlandin kansainvälisten asioiden päällikkö Santeri Ojala kertoo.

Talent Managerit myös tukevat yrityksiä monikulttuurisen organisaation kehittämisessä ja tarjoavat näkyvyyttä niille kohdemaiden rekrytointikumppaneiden kautta. Kohdemaiksi ovat valikoituneet Brasilia, Filippiinit, Intia ja Vietnam. Niiden lisäksi Talent Managerit edistävät rekrytointeja Euroopasta. Palvelu on osa Talent Boost -ohjelmaa.

Eettisen rekrytoinnin prosessi

Talent Manager Joonas Halla, Filippiinit

Yksi Talent Managerien työn tavoitteista on työperäisen hyväksikäytön torjunta ja ennaltaehkäisy, jotta Suomeen tulevat ihmiset voivat työskennellä turvallisissa ja oikeudenmukaisissa oloissa. Eri maiden välillä on eroja. Esimerkiksi Filippiineillä työperäinen maastamuutto on hyvin vahvasti hallinnon organisoimaa.

– Siellä on vahva byrokratia, jota paikallishallinto ylläpitää. Se haluaa varmistaa, että maailmalle lähtevillä työntekijöillä on sopimusasiat kunnossa ja että kaikki sujuu hyvin myös kohdemaassa, johon he ovat menossa. Toiminta on hyvin suoraviivaista, rekrytointiprosessi perustuu eettisiin periaatteisiin ja perusteettomat rekrytointimaksut ovat kiellettyjä, Filippiinien Talent Manager Joonas Halla sanoo.

Talent Managerit ovat luoneet eettisen rekrytoinnin prosessin, joka pohjautuu ekosysteemikartoitukseen. He ovat halunneet ymmärtää kyseessä olevaa markkinaa ja niitä lainalaisuuksia, joita niissä on.

– Filippiineillä on ainakin tuhat yksityistä rekrytointialan yritystä. Hyväksikäytön riski kasvaa, jos lähtee väärän toimijan matkaan. Olemme tehneet taustaselvityksiä ja kartoittaneet luotettavia kumppaneita, joiden kanssa olemme halunneet jatkaa yhteistyötä, Halla lisää.

“On etuoikeus työskennellä kahden kulttuurin välillä”

Talent Manager Van Anh Le, Vietnam

Vietnamin Talent Manager Van Anh Le näkee Talent Manager -verkoston enemmän kuin pelkkänä palveluna yrityksille – se edustaa Work in Finlandin aktiivista läsnäoloa kentällä, tutkimustyötä ja vahvojen yhteyksien rakentamista kumppanimaihin.

– Tämän kautta pysymme tiiviissä yhteydessä kohdemarkkinoihimme, saamme tietoa uusista mahdollisuuksista ja tarjoamme suomalaisille yrityksille arvokasta tukea monimuotoisuuden vahvistamisessa ja kansainvälisen osaamisen houkuttelemisessa, Van Anh Le sanoo.

Van Anh pitää etuoikeutena työskennellä kahden kulttuurin välillä, jotka ovat hyvin erilaisia, mutta täydentävät toisiaan monin tavoin. Suomi tarjoaa vakaan järjestelmän, pitkät innovaatioperinteet, erinomaisen hallinnon ja maailmanluokan koulutuksen. Vietnamissa puolestaan on nopeasti kasvava talous, jossa on nuorta, motivoitunutta ja yrittäjähenkistä työvoimaa – innokasta oppimaan, ja valmiita ottamaan riskejä ja antamaan panoksensa suomalaiseen yhteiskuntaan.

– Yhdistämällä nämä kaksi kulttuuria voimme luoda merkityksellisiä kohtaamisia, avata uusia mahdollisuuksia ja aidosti hyötyä monimuotoisuuden tuomasta rikkaudesta, Le toteaa.

Intialainen osaaminen Suomessa

Talent Manager Shreshta Sharma, Intia

Intia on yksi Suomen tärkeimmistä kansainvälisten osaajien lähteistä, mihin ovat johdonmukaisesti vaikuttaneet positiiviset kokemukset intialaisista opiskelijoista, tutkijoista ja ammattilaisista.

Osaajaliikkuvuuden näkökulmasta Intialla ja Suomella on molemminpuolinen yhteys työ- ja koulutuspohjaiseen maahanmuuttoon sekä osaajien rekrytointiin – yhteys, jota Suomi haluaa entisestään vahvistaa. Intia on vahva painopistemaa Suomelle sen jatkuvasti kasvavan startup-ekosysteemin ja korkeasti koulutetun teknologiaosaajaverkoston ansiosta.

– Intialaisten osaajien muuttoliikennettä Suomeen voi kuvailla sillalla, joka vahvistaa sekä taloutta että yhteisöjä – tuoden kasvulle energiaa, innovaatioihin tuoreita ideoita ja lämpöä Suomen kulttuurielämään. Suomi tarjoaa mielestäni harvinaisen yhdistelmän todellisia uramahdollisuuksia ja arkielämän helppoutta – paikan, jossa osaaminen voi kehittyä ammatillisesti, kun samalla voi nauttia tasapainoisesta ja rikkaasta elämästä, kuvailee Intian Talent Manager Shreshta Sharma.

Talent Managerit ovat saaneet positiivista palautetta

Yritykset ovat antaneet positiivista palautetta Talent Managerien työstä. Niissä on oltu tyytyväisiä tehtyyn esiselvitykseen siitä, mistä kannattaa lähteä liikkeelle ja ketkä ovat sopivia kumppaneita kohdemaassa.

– Monet ovat sanoneet, että olisi isotöinen homma, jos joutuisi itse lähteä potentiaalisten rekrytointikumppaneiden listausta rakentamaan. Eri toimijoiden vertailussa on auttanut se, että joku on jo tehnyt alkukartoituksen. On myös koettu tärkeäksi, että esimerkiksi filippiiniläiset ovat käyneet läpi sen prosessin, että heiltä ei peritä katteettomia maksuja ja asiat sujuvat niin kuin niiden pitääkin, Halla toteaa.

Tule kuulolle 31.10.2025 tapahtumaan – onko kansainvälistyminen menestystekijä?

Kuopiossa järjestetään alueellisten toimijoiden kanssa yhteistyössä Kansainvälisiä osaajia ja kilpailukykyä Pohjois-Savoon -tapahtuma 31.10.2025. Tapahtumassa Talent Managerit odottavat kuulevansa millaisia tarpeita kansainvälisille rekrytoinneille kuopiolaisilla yrityksillä on ja millaisia onnistumisia kansainvälisissä rekrytoinneissa niillä on ollut, jotka voisivat kannustaa muitakin rekrytoimaan ulkomailta.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä: Pohjois-Savon ELY-keskus, Talent First -hanke, Talent Hub Eastern Finland, Business Finland, Tulevaisuuden työmarkkinat ESR+ -koordinaatiohanke.

Lue lisää tapahtumasta ja ilmoittaudu mukaan 28.10.2025 mennessä!

Talent Manager Network

Maaprofiilit – Brasilia, Intia ja Vietnam

Teksti: Minna Akiola