Mistä osaajia
Apu rekrytointiin
Rekrytointi voi olla yritykselle aikaa vievä prosessi, ja palvelutarjonta sen tueksi ei välttämättä näyttäydy kaikkein selkeimpänä. Kun rekrytointi kohdentuu kansainvälisiin osaajiin, on prosessi vielä astetta monimutkaisempi. Alle on koottu muutamia tutkimustuloksia, rekrytoinnin kanavia sekä muita tukea antavia oppaita ja vinkkejä.
Kansainvälisen rekrytoinnin palvelupolku yrityksille Pohjois-Savossa
Pohjois-Savossa toteutettu kansainvälisen rekrytoinnin palvelupolkuselvitys tarkastelee yritysten näkökulmasta kansainvälisen rekrytoinnin vaiheita, käytössä olevia palveluita sekä prosessin keskeisiä haasteita. Selvityksen mukaan kansainvälinen rekrytointi on alueella jo vakiintunut toimintatapa, mutta yritysten valmiudet, kokemukset ja toimintamallit vaihtelevat merkittävästi. Suomessa jo olevat kansainväliset osaajat ja opiskelijat muodostavat tärkeän rekrytointikanavan alueen työnantajille.
Selvityksen keskeinen havainto on, että kansainvälistä rekrytointia tukevia palveluita on tarjolla runsaasti, mutta ne eivät yritysten näkökulmasta muodosta selkeää ja helposti hahmotettavaa kokonaisuutta. Erityisesti asettautumisen, viranomaisprosessien ja eri toimijoiden välisen koordinoinnin kehittäminen nähtiin tärkeänä. Raportti korostaa myös työntekijän ja hänen perheensä sujuvan asettautumisen merkitystä alueelle sitoutumisen ja pitovoiman kannalta.
Lue artikkeli ja tutustu raporttiin (2026).
Kansainvälisen rekrytoinnin hyödyt näkyvät työarjessa
Pk-yritykset, jotka ovat jo rekrytoineet kansainvälisiä osaajia, raportoivat monipuolisista ja konkreettisista hyödyistä. Rekrytointien ansiosta yritykset ovat kyenneet jatkamaan toimintaansa, laajentumaan, löytämään erikoisosaamista ja palvelemaan uusia asiakasryhmiä – niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Pienillä paikkakunnilla kansainvälinen rekrytointi on ollut monelle yritykselle elinehto. Myös työyhteisöt ovat hyötyneet. Ilmapiiri on monissa tapauksissa parantunut, prosessit selkeytyneet ja ongelmanratkaisukyky vahvistunut.
Lue lisää tiedotteesta ja tutustu raportin tuloksiin ja suosituksiin (2025): Kansainväliset rekrytoinnit kantavat – pk-yritysten kokemuksissa korostuu rohkeus, käytännöllisyys ja yhteisöllisyys
Tukipalvelut ja yhteistyö avainasemassa rekrytoinnin onnistumisessa
Raportti korostaa myös tukipalveluiden merkitystä osaavan työvoiman tavoittamisessa. Työllisyysalueiden palvelut, kuten Kuopion Työnavigaattori, ELY-keskusten rekrytointi- ja kansainvälistymispalvelut sekä opiskelijayhteistyön mahdollistavat alustat, kuten Opiskelijatoihin.fi ja Aarresaari, tukevat yrityksiä oikeiden osaajien löytämisessä. Rekrytointitilaisuudet, harjoittelu- ja oppisopimusmallit sekä hankeyhteistyö tarjoavat konkreettisia keinoja vastata työvoiman saatavuushaasteisiin.
Lue lisää tiedotteesta ja selvityksestä (2025): Rekrytointia tukevat koulutus- ja tukipalvelut vahvistavat osaavan työvoiman saatavuutta Pohjois-Savossa ja Raportti ladattavissa tästä.
Nopeat linkit yrityksille / työnantajille:
- Kielibuusti
- Eures
- Migri
- Aluehallintovirasto (AVI)
- Digi- ja väestötietovirasto (DVV)
- Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM)
Työllisyysalueiden julkiset työvoimapalvelut
- Työnavigaattori / Kuopion työllisyysalueen palvelut (Kuopio, Kaavi, Keitele, Lapinlahti, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi sekä Vesanto)
- Ylä-Savon työllisyysalueen palvelut (Iisalmi, pielavesi, Kiuruvesi, Vieremä, Sonkajärvi)
- Keski-Savon työllisyysalueen palvelut (Varkaus, Leppävirta, Pieksämäki, Joroinen)
Kuntien työvoimapalvelut
- Kuopion työvoimapalvelut työnantajille
- Iisalmen työvoimapalvelut työnantajille
- SawoGrow alueen työvoimapalvelut työnantajille (Suonenjoki, Rautalampi, Tervo, Vesanto, Pielavesi ja Keitele)
Oppaat ja materiaalit
- Kansainvälisen rekrytoinnin opas
- Maahanmuuttoviraston hakemusopas
- Ulkomaalaisena työntekijänä Suomessa opas 18 eri kielellä
- Monikielisiä suomalaiseen yhteiskuntaan liittyviä materiaaleja maahanmuuttaneille
- Työelämä Suomessa opas 24 eri kielellä
- Töissä Suomessa – Tietoa maahan muuttaneille 13 kielellä
- Amos materiaalipankki – mm. Alakohtaisia materiaaleja työntekijän perehdyttämiseen
- Suomeen töihin tulevan opas (suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi)
- Tervetuloa Suomeen -opas
- Kv-rekrytoinnin palvelupolku työnantajalle – muistilista eri vaiheisiin
Apu rekrytointiin
-
Työnantajana saat työvoimapalvelut TyöNavigaattorista. Löydämme ratkaisuvaihtoehtoja yritysten erilaisiin työvoima- ja muutostarpeisiin, tarjoamme maksuttomia rekrytointipalveluita ja järjestämme erilaisia rekrytointitapahtumia Kuopion työllisyysalueella.
TE-palvelut siirtyvät valtiolta kunnalle 1.1.2025 alkaen. Kuopion työllisyysalueeseen kuuluu Kaavi, Keitele, Kuopio, Lapinlahti, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi sekä Vesanto. Kuopion kaupunki toimii työllisyyspalveluiden järjestämisen vastuukuntana.
Tarjolla seuraavia palveluita:
StudioNavigaattori
Rekrytointipalvelut työnantajalle
Kansainvälinen rekrytointi
Työkokeilun järjestäminen työpaikalla
Palkkatuki työntekijän palkkakustannuksiin
Yhteishankinta- ja RekryKoulutus
Neuvonta ja tuki muutos- ja irtisanomistilanteissa
Työolosuhteiden järjestelytuki
55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki -
International House Kuopio auttaa alueen yrityksiä osaavan työvoiman saatavuudessa. Neuvomme yrityksiä sopivan työvoiman löytämisessä Suomesta sekä ulkomailta. Autamme myös löytämään harjoittelijoita paikallisissa korkeakouluissa toteutettavista englanninkielisistä koulutusohjelmista.
-
Work in Finland – kansainvälisen rekrytoinnin työnantajaneuvonnasta yritykset ja työnantajat saavat tietoa ja ohjausta kansainvälisten osaajien rekrytointiin, palkkaus- ja lupaprosesseihin sekä Suomeen asettautumiseen liittyviin kysymyksiin. Neuvontaa tarjotaan puhelimitse ja sähköpostitse.
Maksuton Work in Finland -työnantajaneuvonta palvelee valtakunnallisesti kaikkia työnantajia arkisin klo 9–15. Soita 0295 016 770 tai laita viestiä wif.neuvonta@keha-keskus.fi
Work in Finland tarjoaa paljon erilaisia palveluita, kun tavoitteena on kansainvälinen rekrytointi. Katso kaikki palvelut.
Voit myös ilmoittaa avoimet paikat Business Finlandin tarjoamaan Jobs in Finland -palveluun. (How do I add my company’s job vacancies to jobs.workingfinland.fi?)
-
EURES (European Employment Services) on kattava eurooppalainen yhteistyöverkosto ja julkinen palvelu, jonka avulla työnantajat ja työntekijät kohtaavat helpommin koko Euroopan alueella. Euroopan komission koordinoiman EURES-verkoston toiminta perustuu vapaaseen liikkuvuuteen EU/ETA-alueella sekä Sveitsissä. Lue lisää www.eures.fi.
Seuraa myös Studionavigaattorin (ent. TE-live) lähetyksiä: studionavigaattori.fi
EURES-portaali on rekrytoinnin työkalu, jossa on eurooppalainen työnhakuportaali ja CV-pankki. EURES-portaalissa voit ilmoittaa avoimista työpaikoista ja selata työnhakijoiden ansioluetteloita. EURES portaalista löydät myös paljon yleistä tietoa kv-rekrytointiin liittyen. Tietoa on niin työnantajille kuin työnhakijoillekin.
EURES-asiantuntijat:
- tuntevat eurooppalaiset työmarkkinat ja auttavat löytämään sopivan kohdemaan Euroopassa sekä käynnistämään rekrytoinnin
- tukevat työpaikkailmoituksen laatimisessa
- avustavat messuille osallistumisessa ja markkinoivat yrityksen avoimia työpaikkoja
- järjestävät virtuaalisia rekrytointimessuja
- tekevät alustavaa esivalintaa työnantajille sopivista hakijoista sekä etsivät osaajia EURES-portaalista
- neuvovat ulkomaisia työntekijöitä muuttoon ja suomalaiseen työelämään liittyvissä asioissa
-
Puijolan työllisyys- ja valmennuspalvelut auttaa työnantajia vieraskielisten työntekijöiden perehdyttämisessä ja löytämään osaajia heidän joukostaan. Lue lisää: https://www.puijola.net/valmennuspalvelut/
-
Opiskelijatöihin.fi on on Pohjois-Savon alueella toimiva opiskelijoiden työnhakupalvelu.
Opiskelija voi jättää palveluun oman työnhakuprofiilinsa työnantajien luettavaksi, sekä etsiä työnantajien ilmoittamia osa-aikatyö-, harjoittelu- ja opinnäytetyöpaikkoja.
-
Sakky, Savon ammattiopisto, tarjoaa yrityksille palveluita ja materiaaleja kansainvälisten osaajien työllistymisen edistämiseksi. Sakky haluaa sujuvoittaa maahanmuuttaneiden ja työnantajien kohtaamista työelämässä. Sakkyn tarjoamien palvelujen (puhelintulkkauspalveluja ja koulutuksia) lisäksi, sivuilta löytyy myös yrityskäyttöön materiaaleja.
-
Ilmoita yliopistoissa työ- ja harjoittelupaikoista opiskelijoille!
JobTeaser on työ- ja harjoittelupaikkojen välityspalvelu, jota käyttävät seuraavat suomalaiset yliopistot: Helsingin, Tampereen, Turun, Jyväskylän, Itä-Suomen, Vaasan, Oulun ja Lapin yliopistot, LUT- ja Aalto-yliopisto, sekä Hanken ja Åbo Akademi.
JobTeaser-palvelussa tavoitat yhdellä ilmoituksella kaikkien suomalaisten yliopiston opiskelijat ja vastavalmistuneet. Ilmoittaminen on työnantajille ilmaista. Lue lisää palvelusta.
-
Talent Hub Eastern Finland -hanke auttaa työnantajia tunnistamaan kansainvälisten opiskelijoiden potentiaalin ja löytämään osaavaa työvoimaa. Hanke tarjoaa tukea ja konkreettisia työkaluja kansainvälisten työntekijöiden rekrytointiin, perehdyttämiseen ja kielen oppimiseen työpaikalla sekä suomalaiseen työkulttuuriin sopeutumiseen. Tavoitteena on, että kynnys kansainvälisten osaajien palkkaamiseen madaltuu ja siitä tulee luonteva osa organisaatioiden jokapäiväistä toimintaa. Lue lisää hankkeesta UEFin sivuilta.
Talent Hub Eastern Finlandin hankeaika: 01.09.2023 – 31.08.2027.
Katso tästä työnantajien polku ja palvelut mitä Talent Hub tarjoaa.